-
-
Suomen Raamattuopisto (1776) -
-
19
|Ester 9:19|
Sentähden Juudalaiset, jotka asuivat maakylissä ja vähissä kaupungeissa, tekivät neljännentoistakymmenennen päivän Adar kuuta ilo- ja pitopäiväksi, ja lähettivät lahjoja toinen toisellensa.
-
20
|Ester 9:20|
Ja Mordekai kirjoitti nämät teot, ja lähetti kirjat kaikille Juudalaisille, jotka olivat kaikissa kuningas Ahasveruksen maakunnissa, sekä lähes että kauvas,
-
21
|Ester 9:21|
Ja asetti heille, että he pitäisivät joka vuosi neljännentoistakymmenennen ja viidennentoistakymmenennen päivän Adar kuuta,
-
22
|Ester 9:22|
Niiden päiväin jälkeen, joina Juudalaiset olivat tulleet lepoon vihollistensa edestä, ja sen kuukauden, jona heidän surunsa on iloksi kääntynyt ja heidän murheensa hyviksi päiviksi: että he ne pitäisivät pito- ja ilopäivinä, ja lähettäisivät lahjoja toinen toisellensa, ja jakaisivat vaivaisille.
-
23
|Ester 9:23|
Ja Juudalaiset ottivat vastaan tehdäksensä sen, minkä he ennen olivat ruvenneet, ja Mordekai heidän tykönsä kirjoitti.
-
24
|Ester 9:24|
Sillä Haman Medatan Agagilaisen poika, kaikkein Juudalaisten vihollinen, oli ajatellut hukuttaa kaikkia Juudalaisia, ja antoi heittää Pur, se on arpaa, murentaaksensa ja hukuttaaksensa heitä.
-
25
|Ester 9:25|
Ja kuin Ester oli mennyt kuninkaan tykö; ja hän puhunut, että hänen paha aikomisensa, jonka hän oli ajatellut Juudalaisia vastaan, käännettiin kirjoitusten kautta hänen oman päänsä päälle, ja kuinka hän ja hänen poikansa ripustettiin puuhun;
-
26
|Ester 9:26|
Siitä he nämät päivät kutsuivat Purim, arvan nimen jälkeen, sekä sen että kaiken tämän kirjan sanan jälkeen, ja mitä he olivat itse nähneet, ja kuinka heille on tapahtunut.
-
27
|Ester 9:27|
Ja Juudalaiset sääsivät sen, ja ottivat päällensä ja siemenensä päälle, ja kaikkein niiden päälle, jonka itsensä antoivat heidän tykönsä, ettei ne hylkää niitä kahta päivää, vaan pitävät ne joka vuosi, heidän kirjoituksensa ja aikansa jälkeen.
-
28
|Ester 9:28|
Ettei näitä päiviä pitänyt unhotettaman, mutta pidettämän heidän lastensa lapsilta ja kaikilta heidän sukukunniltansa, kaikissa maakunnissa ja kaupungeissa. Nämät ovat Purimin päivät, joita ei pidä hyljättämän Juudalaisten seassa, ja heidän muistonsa ei pidä unhotettaman heidän siemenessänsä.
-
-
Sugestões
Clique para ler 1 Reis 3-4
11 de abril LAB 467
DE PÉ NAS RUÍNAS
1Reis 03-04
Houve um cara que era famoso e religioso. E tem muita gente que acha que a religião não é importante. Será? Hoje, quero apresentar-lhe alguém cuja vida e obras podem nos levar a refletir o que queremos definir para a nossa vida. E isso tem tudo a ver com a religião. Quer conhecê-lo?
Ele foi o mais célebre dos reis de Israel, o terceiro na lista dos monarcas e o segundo dos cinco filhos que Davi teve com Bate-Seba. Este foi Salomão, que deve ter reinado por volta de 971 a 931 a.C. Provavelmente tenha nascido em Jerusalém, bem antes que Davi chegasse ao final de seu reinado, mas que só aparece em cena mais tarde.
Davi tinha prometido a Bate-Seba que Salomão seria o sucessor, todavia a sucessão não foi anunciada oficialmente. Então, Adonias se proclamou rei pelo fato de que era o mais velho dos irmãos que, na ocasião, estavam vivos. Mas diante dessa pressão e dos posicionamentos de Natã e Bate-Seba, Davi mandou ungir Salomão e colocá-lo no trono, embora houvesse outra proclamação e unção por Davi, de maneira mais formal e pública, um pouco antes dele morrer.
Por ser mais sábio que todos os seus contemporâneos, Salomão foi reconhecido como um grande intelectual israelita. Em nenhum outro tempo da monarquia houve tanta oportunidade de contatos internacionais, tampouco tanta abundância e paz que inspirasse tantas obras literárias. Ele teve tempo para pensar. E além disso, a sabedoria concedida por Deus ajudou Salomão a receber honras e riquezas também.
O sábio começou a construir o templo em 966 a.C. Para tanto, gastou apenas poucos anos para concluir aquela estupenda obra. Foi nessa época que Deus apareceu pela segunda vez a Salomão e fez a promessa de que colocaria o Seu nome para sempre naquele templo. E ali também foi reafirmada a promessa de que a casa de Davi, agora passando por Salomão, estaria perpetuamente no trono, se guardassem os mandamentos de Deus.
Entretanto, infelizmente Salomão fez coisas que eram proibidas: tomou para si cavalos, mulheres e ouro em abundância. Ele caiu na tentação, não ouviu os conselhos de Deus, ficou orgulhoso e se entregou aos prazeres carnais do sexo e da idolatria. E o resultado foi que o reino, que a tantas custas tinha sido fortemente unificado, dividiu-se logo após sua morte.
Nessa fragmentação do reinado, muitas ruínas surgiram. Mas o interessante foi que as suas edificações religiosas foram as únicas que ficaram de pé. Isso não diz nada a você? Com que nível de seriedade você está tratando os assuntos religiosos da sua vida?
Embora existam fragmentos, permaneça de pé. Seja fiel!
Valdeci Júnior
Fátima Silva