-
-
Suomen Raamattuopisto (1776) -
-
1
|Esdras 9:1|
Kuin nämät kaikki olivat päätetyt, niin tulivat päämiehet minun tyköni ja sanoivat: Israelin kansa ja papit ja Leviläiset ei ole erinneet maan kansain, Kanaanealaisten, Hetiläisten, Pheresiläisten, Jebusilaisten, Ammonilaisten, Moabilaisten, Egyptiläisten ja Amorilaisten kauhistuksesta.
-
2
|Esdras 9:2|
Sillä he ovat ottaneet heidän tyttäriänsä itsellensä ja pojillensa ja ovat sekoittaneet pyhän siemenen maan kansain kanssa; ja heidän päämiehensä ja esivaltansa ovat kaikkein ensimäiset siinä pahassa teossa.
-
3
|Esdras 9:3|
Kuin minä sen kuulin, repäisin minä vaatteeni ja hameeni, ja repelin hiuksiani päästäni ja partaani ja istuin hämmästyksissä.
-
4
|Esdras 9:4|
Ja kaikki, jotka pelkäsivät Herran Israelin Jumalan sanaa, tulivat kokoon minun tyköni, jälleen tulleiden synnin tähden; ja minä istuin hämmästyksissä hamaan ehtoouhriin asti.
-
5
|Esdras 9:5|
Ja ehtoouhrin aikana nousin minä surkeudestani; ja kuin minä repäisin vaatteeni ja hameeni, lankesin minä polvilleni ja hajoitin käteni Herran minun Jumalani tykö,
-
6
|Esdras 9:6|
Ja sanoin: minun Jumalani! minä häpeen ja en kehtaa silmiäni nostaa sinun tykös, minun Jumalani; sillä meidän syntimme ovat enentyneet päämme ylitse ja meidän pahat tekomme ovat kasvaneet hamaan taivaaseen asti.
-
7
|Esdras 9:7|
Hamasta isäimme ajasta niin tähän päivään saakka olemme me olleet suurissa synneissä; ja meidän pahain töidemme tähden olemme me ja meidän kuninkaamme ja pappimme annetut maan kuningasten käsiin, ja miekkaan, ja vankeuteen ja ryöstöksi, ja meidän kasvomme häpiään, niinkuin tänäkin päivänä.
-
8
|Esdras 9:8|
Mutta nyt vähällä ajan rahdulla on meille armo tapahtunut Herralta meidän Jumalaltamme, että vielä on muutamia meistä jäljellä ja päässeitä, että hän antoi vielä vaarnan meille pyhään siaansa, että meidän Jumalamme valistais silmämme ja antais meille vähän virvoituksen orjuudessamme.
-
9
|Esdras 9:9|
Sillä me olemme orjat; ja orjuudessamme ei hyljännyt meitä meidän Jumalamme; ja hän on kääntänyt laupiuden meidän tykömme Persian kuningasten edessä, että he antoivat meidän elää, ja korottaa meidän Jumalamme huoneen, ja korjata jaonneet paikat, ja antoi meille aidan Juudassa ja Jerusalemissa.
-
10
|Esdras 9:10|
Mitä me siis sanomme, meidän Jumalamme, tästälähin? että me olemme hyljänneet sinun käskys,
-
-
Sugestões
Clique para ler Josué 22-24
13 de março LAB 438
RECADO FINAL
Josué 22-24
No momento em que sentei para pensar o que iria comentar sobre a leitura de hoje, eu estava viajando, depois de ter participado de um belo acampamento de jovens cristãos que aconteceu em um lugar bem retirado, longe da minha casa. Para ser mais exato, foram 16 horas de viagem, incluindo avião.
Você sabe que os cristãos têm o costume de, na época do carnaval, sair para algum lugar retirado, para fugir da bagunça que acontece na cidade e, ao mesmo tempo, aproveitar o tempo para enriquecer o relacionamento com Deus e o relacionamento com os amigos?
Fui a um lugar assim. Na realidade, fui para dirigir o acampamento de verão e fazer as palestras devocionais. Para mim, quando dirijo um acampamento assim, o momento mais forte é o da última palestra, no último dia. É interessante, pois sinto uma alegria muito grande pelo senso de missão cumprida, mas, ao mesmo tempo, uma tristeza bem marcante, pelo fato de que o acampamento está acabando e preciso me despedir dos acampantes a quem me apeguei e me ensinaram tanto. Nesse momento de sentimentos mistos, aproveito a oportunidade para dar o meu recado final.
Você quer saber como é? É só pensar na força dessa expressão: RECADO FINAL. Como deve ser um recado final? Imagine que você tivesse a responsabilidade de, em um lugar deserto, desprotegido, longe da civilização moderna, para onde Deus tenha conduzido Seu povo, para ficarem acampados, perante homens, mulheres e crianças, longe das influências pagãs e, ao mesmo tempo, necessitados de serem educados nos mais nobres assuntos, inclusive espirituais e de preparo para a vida eterna, ser o seu lÃder espiritual: a pessoa que guiaria essas pessoas. O que faria? Ao se colocar perante esse povo para despedir-se e dar o recado final, o que você diria? Pense: dois milhões de pessoas olhando para você, esperando para saber quais seriam suas últimas e mais importantes palavras...
O acampamento que dirigi não tinha dois milhões de pessoas. O retiro de verão onde fiz as palestras foi bem mais simples que o acampamento do pastor da nossa leitura de hoje. Nesse lugar, o clima era esse que descrevi acima. E a responsabilidade daquele pastor era muito séria. Seu recado seria muito importante, mas não seria apenas para dois milhões de pessoas. Espero que você seja esperto o suficiente para conseguir participar desse recado final também. Quer saber o endereço do acampamento? Então, abra o seu guia de acampante em Josué 22-24, porque o recado é tão importante que se tornou um trecho das Escrituras eternas de Deus para que, através dele, você seja salvo.
Aproveite a oportunidade!
Valdeci Júnior
Fátima Silva