-
-
Suomen Raamattuopisto (1776) -
-
3
|Eclesiastes 2:3|
Minä mietin mielessäni virkistää ruumistani viinillä - kuitenkin niin, että sydämeni harrastaisi viisautta - ja noudattaa tyhmyyttä, kunnes saisin nähdä, mikä olisi ihmislapsille hyvä, heidän tehdäksensä sitä taivaan alla lyhyinä elämänsä päivinä.
-
4
|Eclesiastes 2:4|
Minä tein suuria töitä: rakensin itselleni taloja, istutin itselleni viinitarhoja.
-
5
|Eclesiastes 2:5|
Minä laitoin itselleni puutarhoja ja puistoja ja istutin niihin kaikkinaisia hedelmäpuita.
-
6
|Eclesiastes 2:6|
Minä tein itselleni vesilammikoita kastellakseni niistä metsiköitä, joissa puita kasvoi.
-
7
|Eclesiastes 2:7|
Minä ostin orjia ja orjattaria, ja kotona syntyneitäkin minulla oli; myös oli minulla karjaa, raavaita ja lampaita, paljon enemmän kuin kenelläkään niistä, jotka olivat olleet ennen minua Jerusalemissa.
-
8
|Eclesiastes 2:8|
Minä kokosin itselleni myöskin hopeata ja kultaa ja kuninkaitten ja maakuntien aarteita ja hankin itselleni laulajia ja laulajattaria ja ihmislasten iloja, vaimon, jopa vaimoja.
-
9
|Eclesiastes 2:9|
Minä tulin suureksi ja yhä suuremmaksi, yli kaikkien, jotka olivat olleet ennen minua Jerusalemissa. Sen ohessa pysyi minussa viisauteni.
-
10
|Eclesiastes 2:10|
Enkä minä pidättänyt silmiäni mistään, mitä ne pyysivät, enkä kieltänyt sydämeltäni mitään iloa, sillä minun sydämeni iloitsi kaikesta vaivannäöstäni, ja se oli minun osani kaikesta vaivannäöstäni.
-
11
|Eclesiastes 2:11|
Mutta kun minä käänsin huomioni kaikkiin töihin, joita minun käteni olivat tehneet, ja vaivannäköön, jolla olin vaivannut itseäni niitä tehdessäni, niin katso: se oli kaikki turhuutta ja tuulen tavoittelua; eikä ole hyötyä mistään auringon alla.
-
12
|Eclesiastes 2:12|
Kun minä käännyin katsomaan viisautta ja mielettömyyttä ja tyhmyyttä - sillä mitä taitaa ihminen, joka tulee kuninkaan jälkeen, muuta kuin tehdä, mitä jo ennen on tehty? -
-
-
Sugestões
Clique para ler Atos 22-23
12 de novembro LAB 682
LOBOS CRUÉIS
Atos 19-21
“Gostaria de lhes contar”, disse um vovô a dois netos que mostravam ter alguma dúvida quanto às providências de Deus, “gostaria de lhes contar o que me aconteceu quando tinha dez anos”.
Certa noite, tendo de ausentar-se os pais, ficaram ele, uma irmãzinha e um irmão em casa sozinhos. Quando estavam para adormecer, ouviram um som estranho. Erguendo-se, viram dois olhos brilhantes de um lobo, junto à porta, que os meninos haviam esquecido de fechar. O lobo caminhou através da sala, em direção ao berço onde dormia a pequena. Os meninos ficaram aterrados, mas o lobo olhou para a menina, voltou para junto da porta e soltou um longo uivo. Era o sinal para chamar os outros lobos.
Os meninos trataram de fechar bem a porta. Daí a pouco, de todas as direções, começaram a vir lobos, e dentro em breve, cercavam a casa, e alguns saltaram para o telhado, e começaram a arranhar a escassa madeira, conseguindo fazer uma abertura, através da qual os meninos, apavorados, viram a silhueta das feras esfaimadas, prontas a saltar para dentro da casa. Nesse momento ouviram-se os tiros lá de fora, ao mesmo tempo que o pai do dos meninos se precipitava para dentro de casa, em tempo de matar, com um tiro certeiro, um dos lobos, que penetrara pelo buraco feito.
Tendo ouvido o uivo dos lobos, quando estes começaram a subir ao telhado da casinha, haviam acorrido vizinhos e deles partiram os primeiros tiros, matando a afugentando os lobos que ainda estavam no telhado. E a fera que estava para apanhar o nenê que dormia tranqüilo no berço, foi prostrada, no momento preciso, pela bala do pai, ao entrar.
Os pais dos meninos tinham ido visitar uma família cujo chefe havia falecido, e demoraram porque se incumbiram dos preparativos para o sepultamento, naquela região afastada, no tempo da colonização dos Estados Unidos.
“Um inimigo ainda mais mortal, o diabo, anda ao redor, buscando as portas não aferrolhadas, no seu e no meu coração”, disse aquele vovô. “Se esquecemos nosso dever ou somos desobedientes, ele pode entrar, e o resultado será morte eterna”.
“Cuidem de vocês mesmos e de todo o rebanho sobre o qual o Espírito Santo os colocou como para pastorearem a igreja de Deus, que ele comprou com o seu sangue. Sei que, depois da minha partida, lobos ferozes penetrarão no meio de vocês e não pouparão o rebanho. E dentre vocês mesmos se levantarão homens que torcerão a verdade, a fim de atrair os discípulos. Por isso, vigiem! (Está na leitura bíblica de hoje!)”.
Fonte: James e Priscilla Tucker, “Lições de Deus na Natureza”, 124.
Valdeci Júnior
Fátima Silva